Projekti

Lue lisää ME2ME -projektista

EU:n tasolla on toistuvasti korostettu, että pk-yritykset ovat yksi nykyajan talouksien liikkeellepanevista voimista. Tämä johtuu  niiden panoksesta teknologisen tason nostamiseen, tuote- ja prosessi-innovaatioihin, työpaikkojen luomiseen, viennin edistämiseen jne. Tilastot ovat osoittaneet tämän myös todeksi. Vuonna 2016 68% kaikista paitsi rahoitusalan liiketoiminnan työpaikoista oli pk-yrityksissä ja ne vastaavat 58,1% yritysten luomasta kokonaisarvonlisäyksestä EU:ssa. 

Samaan aikaan ammattitaitoisen työvoiman puutteen ja nopeiden työmarkkinamuutosten takia asianmukaisen ammatillisen koulutuksen tarve on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Ammatillista koulutusta on uudistettava vastaamaan paremmin kehittyviä eurooppalaisia markkinoita varmistaen, että ihmisille opetetaan oikeita taitoja, tehokkaimmalla ja sopivimmalla tavalla, yhdistäen työ- ja koulutusmaailma yhä tehokkaammin.


ME2ME-projektin tarkoituksena on käsitellä näitä molempia seikkoja hyödyntämällä innovatiivisen digitaalisen oppimissisällön kehittämismahdollisuuksia. Mikroyritysten omistajat ovat ryhmä, joka tunnetaan ajan puutteesta ja vähäisestä lisäkouluttautumisesta, mikä saattaa olla monen pienyrityksen epäonnistumisen taustalla. ME2ME –projekti pyrkii kaventamaan yritysomistajien ja koulutuksen tarjoajien välistä kuilua tuomalla heitä yhteen sähköisissä verkostoissa.

 

Projektin tavoitteet ovat:

 

Projektikonsortion painopisteenä on varmistaa, että suunnitellut minioppimateriaalit ovat helposti saatavilla digitaalisella alustalla. Projekti tukee siirtymistä perinteisestä koulutustarjonnasta kohti sosiaaliseen verkostoitumiseen perustuvia koulutusresursseja, jotka ovat erittäin mukautuvia käyttäjien tarpeisiin.   

 

Projektissa on mukana yhdeksän organisaatiota:

• The Center for Training and Research INNEO (PL)

• Future in Perspective (IE)

• Kauno mokslo ir technologijų parkas (LT)

• SFEDI (UK)

• Pandokrátor (HU)

• Universitatea Din Pitesti (RO)

• Reintegra (CZ)

• Innoventum Oy (FI)

• Schweizerischer Verband für Weiterbildung (CH, yhteistyökumppani)

 

ME2ME –projekti toteutetaan 9/2017 - 8/2019 välisenä aikana.